Laulaja tunnusti: ”Olin kuolla bulimiaan”

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Spice Girls -yhtyeestä aikoinaan julkkikseksi noussut Geri Halliwell on pitänyt viime aikoina hiljaiseloa julkisuuden suhteen. Nyt ex-spaissari on avautunut joitakin vuosia sitten sairastamastaan syömishäiriöstä.

Halliwell on jo aiemmin paljastanut sairastuneensa bulimiaan Spice Girls -yhtyeessä ollessaan. Halliwell erosi bändistä vuonna 1998 ja samalla hänen ulkomuotonsa alkoi muuttua huolestuttavan hoikkaan suuntaan. Halliwell on paljastanut painaneensa kevyimmillään vain vajaa 45 kiloa.

– Pelkäsin, että lihon. Ylensöin ja sitten tunsin itseni lihavammaksi ja oksensin. Se oli kamalaa, laulaja muisteli brittiläisessä Piers Morgan’s Life Stories -ohjelmassa.

Soolouraakin heikolla menestyksellä kokeillut Halliwell paljasti poppari Robbie Williamsin auttaneen häntä parantumaan. Williams ja Halliwell tulivat hyviksi ystäviksi Halliwellin erottua Spice Girls -yhtyeestä. Ilman Williamsin apua hän olisi voinut jopa menehtyä syömishäiriöönsä.

– Robbie tiesi bulimiastani ja hän neuvoi minua hakemaan apua. Hän kehotti minua menemään hoitoon ja mahdollisesti pelasti minun henkeni, Halliwell kertoi.

37-vuotias Halliwell on yhden lapsen äiti. Hän synnytti vuonna 2006 Bluebell Madonna -nimisen tyttären.