Sandra Bullockin aviokriisi syvenee – salarakkaita jo neljä!

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Hollywood-tähti Sandra Bullockin aviokriisi syvenee entisestään. Näyttelijättären aviomiehen Jesse Jamesin huhutaan nyt pettäneen tähteä peräti neljän eri naisen kanssa.

Pariskunnan viisi vuotta kestänyt avioliitto ajautui kriisiin, kun julkisuuteen levisi tieto Jamesin pettäneen vaimoaan stripparina työskentelevän naisen kanssa peräti 11 kuukauden ajan. Viime päivien aikana myös kolme muuta naista on julkisuudessa väittänyt harrastaneensa seksiä Jamesin kanssa viime vuosien aikana.

Viimeisin salarakkaaksi ilmoittautunut nainen väittää olleensa Jamesin kanssa intiimissä suhteessa peräti viimeiset kolme vuotta. Todisteena suhteesta naisella on satoja teksiviestejä, sähköposteja sekä valokuvia, RadarOnline -julkaisu kertoo.

Aikaisemmin Jesse Jamesin ex-vaimo Janine Lindemulder on paljastanut ex-miehensä olevan krooninen pettäjä. Nainen paljasti Jamesin pettäneen häntäkin heidän vuoden kestäneen avioliittonsa aikana. Mediassa spekuloidaan edelleen Bullockin seuraavaa siirtoa, sillä asumuserossa tällä hetkellä oleva pari ei ainakaan vielä ole hakenut virallista avioeroa. Bullockin on kuitenkin huhuttu kertoneen ystävilleen avioliittonsa olevan ohi.