Jack Bauer verisenä 24-sarjan kuvauksissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suuren suosion saaneen 24-sarjan päättymisestä ilmoitettiin pari viikkoa sitten. Ohjelma pannaan pakettiin nopeammin kuin aiemmin oletettiin, ja parhaillaan sarjan viimeisen tuotantokauden jaksoja kuvataan Yhdysvalloissa.

Nyt kuvauspaikalta on julkaistu paparazzien ikuistamia otoksia, joissa Kiefer Sutherlandin esittämä sarjan päähahmo Jack Bauer nähdään verissäpäin. Roolihahmo näyttää saaneen kuvauksissa päähänsä ammottavan avohaavan. Katso kuvat tästä. Samoissa kuvissa Bauer nähtiin kamppailemassa aseistettujen miesten kanssa mustan tila-auton vierellä.

Tarkempaa sisältöä viimeisen kauden juonikuvioista ei ole virallisesti annettu, mutta epävirallisia tietoja päätöskauden tapahtumista liikkuu runsaasti. Joka tapauksessa kauden tapahtumat sijoittuvat pääasiassa New Yorkiin.

Huippusuosittu sarja on saanut pitkällä urallaan peräti 68 Emmy-ehdokkuutta. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 6. marraskuuta 2001 ja siitä tuli nopeasti todellinen televisiohitti. Kuusi ensimmäistä tuotantokautta kuvattiin Los Angelesissa. Viime viikolla Fox Television -kanava ilmoitti, että suosikkisarja tulee kohtaamaan loppunsa 24. päivänä toukokuuta, jolloin Yhdysvalloissa nähdään sarjan kahdeksannen tuotantokauden viimeinen jakso.