Popkaunottaren kotipornovideo vuoti julkisuuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu amerikkalainen laulajatähti Mindy McCready on noussut kertaheitolla jälleen viihdelehtien otsikoihin, kun hänen kotitekoinen pornovideonsa on päätynyt vääriin käsiin ja sitä kautta julkisuuteen. Nyt verkossa on julkaistu sekä kuvakaappauksia että otteita videolta, jonka amerikkalaisyhtiö aikoo pian julkaista myyntiin.

Aiemminkin julkkisten kotipornovideoita kaupitellut Vivid Entertainment aikoo ottaa myyntiin haltuunsa saaman videon, jossa Mindy McCready nähdään harrastamassa seksiä Peter-nimisen poikaystävänsä kanssa. Vivid aikoo julkaista videon 19. huhtikuuta. Mindyn mukaan video varastettiin häneltä kolme vuotta sitten. Katso K18-kuvat tästä. Videon nähdäkseen täysi-ikäisyys tulee vielä vahvistaa.

34-vuotias Mindy McCready on amerikkalainen country-laulaja, jonka ura alkoi vuonna 1996. Hän on sittemmin julkaissut yhteensä neljä albumia ja esikoislevy Ten Thousand Angels on myynyt Yhdysvalloissa jo tuplaplatinaa. Hänen kolmas vuonna 1999 julkaistu albuminsa oli kuitenkin taloudellinen floppi ja siksi McCready sai potkut levy-yhtiöstään. Levy-yhtiön vaihdon jälkeen neljäs levy julkaistiin vuonna 2002. Mindyn singleistä peräti kaksitoista on noussut Billboard-singlelistalle.

Uusimmat