Alessandra Ambrosio poseerasi peppu pystyssä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Alessandra Ambrosio on parhaillaan uransa huipulla, vaikka hän synnytti lapsen elokuussa 2008. Hän palasi catwalkeille ja kameroiden eteen vain muutama viikko synnytyksen jälkeen ja on sittemmin pysynyt tiiviisti mallimaailman huipulla.

Tällä hetkellä Alessandra Ambrosio on kiistatta maailman seuratuin mallikaunotar ja samalla myös seksikkäin äiti, sillä hänen kuviaan julkaistaan päivittäin lukuisissa naistenlehdissä ja viihdelehdissä. Tällä viikolla kaunotar on poseerannut muiden muassa Victoria’s Secretn näyttävissä alusvaatekuvissa peppu pystyssä ja muutenkin näyttävänä. Samaan aikaan hänet ikuistettiin myös täysissä pukeissa shoppailemassa.

Sports Illustrated -lehden uimapukunumerosta ja Victoria’s Secret -mallina tunnetuksi tullut 27-vuotias Alessandra Ambrosio on viime aikoina poseerannut myös alastomana esimerkiksi Bruno-leffahahmon kanssa. Alessandra valittiin viime vuonna AskMen.com -sivuston äänestyksessä maailman kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. Jamie Mazurin kanssa nykyisin seurustelevaa huippumallia on kutsuttu myös “mallimaailman tulevaisuudeksi” ja uudeksi Tyra Banksiksi. Varsinaista näyttelijänuraa kaunotar ei ole tehnyt, mutta hänet nähtiin taannoin cameo-roolissa James Bond -leffa Casino Royalessa.