Hulk Hogan ”hiton lähellä” itsemurhaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuin wrestling-tähti Hulk Hogan on paljastanut olleensa itsemurhan partaalla elämänsä aallonpohjassa. Omien sanojensa mukaan supertähti oli ”hiton lähellä” oman henkensä riistämistä nautittuaan suuren määrän kipulääkkeitä ja laitettua jo käsiaseen piipun suuhunsa joulukuussa 2007.

Showpainin legenda oli tehdä itsemurhan, koska oli syvästi masentunut perheensä hajoamisen takia. Sitä ennen hän eli amerikkalaista unelmaa. Hänellä oli menestyksekäs julkkisura, miljoonien omaisuus, suuri talo, kaunis Linda-vaimo ja kaksi lasta. Sitten korttitalo hajosi, kun vaimo jätti hänet 23 vuoden avioliiton jälkeen ja lypsi erossa mieheltään merkittävän osan tämän omaisuudesta. Tämän jälkeen tytär ei suostunut puhumaan isänsä kanssa ja poika passitettiin vankilaan rattijuopumuksesta ja kuolemantuottamuksesta.

– Istuin siellä ja söin hevoskoon Xanaxeja yksi toisensa jälkeen ja huuhtelin ne alas Captain Morganilla. Talo oli tyhjä ja liian hiljainen. Lapset olivat lähteneet. Vaimoni oli lähtenyt. Hän oli lähtenyt aiemminkin, mutta tällä kertaa se oli erilaista. Hän ei enää halunnut korjata tilannetta ja oli hakenut avioeroa, Hulk Hogan muistelee kirjassaan.

Hulk Hogan, oikealta nimeltään Terry Bollea, olisikin vienyt suunnitelmansa synkkään loppuun, mutta nyrkkkeilylegenda Muhammad Alin tyttären Laila Alin yllättävä puhelu sai hänet luopumaan suunnitelmasta ja tutkailemaan itseään ja elämäänsä vielä kerran. 56-vuotias Hogan paljastaa tilanteensa uudessa My Life Outside The Ring -elämäkertakirjassaan.

– Laitoin aseen piipun suuhuni ja pidin koko ajan sormeni liipasimella. Vain pieni veto ja kaikki olisi ohi. Muistan vielä miltä piippu maistui suussa ja sen äänen joka kuului kun se osui hampaisiini. Se oli todella outoa käytöstä. Olin niin masentunut, että ajattelin sen helpottavan. Sitten puhelin soi, mutta en tunnistanut numeroa. Se oli Laila Ali.

Nykyisin tilanne on jo parempi, sillä Hulk Hogan palasi tammikuussa wrestling-kehiin ja löysi itselleen uuden naisystävän, 34-vuotiaan Jannifer McDanielin. Myös lapset ovat nykyisin hyvissä väleissä isänsä kanssa.

Uusimmat