Televisiotähti John Forsythe kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin aikoinaan valtavan suosion saanut Dynastia oli yksi 80-luvun televisiomaailman suurimpia ilmiöitä. Suosikkisarja nosti kansainväliseksi supertähdeksi myös näyttelijä John Forsythen. Nyt televisiotähti on kuollut.

Blake Carringtonin roolia Dynastia-sarjassa näytellyt 92-vuotias John Forsythe menehtyi kotonaan Kaliforniassa keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hänen tiedottajansa Harlan Boll vahvisti tiedot lehdistölle.

Heti tiedon julkistamisen jälkeen Forsythen tähden päälle on tuotu runsaasti kukkia Hollywoodin Walk Of Famella. Syöpää sairastaneen tähden perhe on kuitenkin toivonut, että fanit käyttäisivät rahaa kukkien sijaan Yhdysvaltojen syöpäsäätiön lahjoituksiin.

John Forsythe, oikealta nimeltään John Lincoln Freund, aloitti näyttelijäuransa jo 1940-luvulla pienillä elokuvarooleilla, ja 1950-luvulla myös Alfred Hitchcock kiinnitti Forsythen elokuviinsa. Hän näytteli uransa aikana kymmenissä elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Varsinaisen läpimurtonsa tähti teki kuitenkin vasta Dynastia-sarjan myötä. Sen esittäminen aloitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1981 ja sarjaa esitettiin parhaaseen katseluaikaan aina vuoteen 1989 saakka. Sarjasta muodostui yksi maailmanhistorian suosituimmista televisiosarjoista. Forsythe oli lisäksi mukana myös esimerkiksi Charlien enkelit -sarjan tuotannossa.