Tiger Woods hiljensi rakastajattarensa 10 miljoonalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksiskandaalin pyörteissä koko viime talven viettänyt golf-tähti Tiger Woods joutuu selittelemään uskottomuuttaan ja siihen liittyviä tapahtumia vielä pitkään. Ensi viikolla paluun viheriöille tekevä superjulkkis on tuoreimpien tietojen mukaan maksanut huimia summia, jotta hänen rakastajattarensa pitäisivät suunsa kiinni.

Monet hänen ainakin viidestätoista rakastajattaresta ovat antaneet auliisti yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista lehdistölle saadakseen lehdiltä rahaa ja samalla itselleen julkisuutta. Tuottoisinta olisi kuitenkin ollut pitää suunsa kiinni, sillä TMZ-julkaisun mukaan Woodsin taustavoimat ovat tukkineet naisten suita tähtitieteellisillä summilla dollareita.

Julkaisu kertoi, että ensimmäisenä paljastunut Rachel Uchitel olisi ensin saanut arviolta 2 – 5 miljoonan korvauksen siitä ettei anna paljastavia haastatteluita lehdistölle. Hän oli jo ilmoittanut järjestävänsä lehdistötilaisuuden, kun osapuolet pääsivät viimein sopuun hinnasta. Sittemmin sopimusta on väitteiden mukaan laajennettu, ja Uchitel on saatu pitämään asioita omana tietonaan maksamalla hänelle 10 miljoonaa dollaria. Tietoja ei ole luonnollisestikaan voitu vahvistaa.