Uutisankkuri Urpo Martikainen jättää MTV3-uutiset 28 vuoden jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

MTV3-kanavan uutisten pitkäaikainen uutisankkuri Urpo Martikainen jää eläkkeelle kesäkuun alussa. Martikainen nähdään viimeisen kerran uutisankkurina torstaina 27. toukokuuta Kymmenen Uutisissa.

Martikainen on työskennellyt toimittajana vuodesta 1970 lähtien. 40 vuoden uran aikana hän on kokenut suuren määrän merkittäviä uutistapahtumia. Urpo ”Upi” Martikainen aloitti Kymmenen Uutisten uutisankkurina 28 vuotta sitten. Sitä ennen hän työskenteli toimittajana Yleisradiossa sekä Ruotsin radiossa ja televisiossa.

– Työni on ollut hyvin mielenkiintoista ja samalla etuoikeutettua siinä mielessä, että minulla on ollut mahdollisuus tietää uutisista jo ennen katsojia. Jatkan journalistista uraani vapaana taiteilijana. Maalaamisella välitän kuvia maailmasta sellaisina kuin minä ne koen, kertoo akvarellimaalaamista harrastava Martikainen jatkosta.

Martikaisen työuran aikana journalismi ja varsinkin sen työvälineet ovat muuttuneet paljon.

– Olen seurannut aitiopaikalta tiedonvälityksen murrosta. Kaikki on muuttunut kohti digitaalista maailmaa, miettii Martikainen.

Martikaisen kehittämästä kevennyksen jälkeisestä ”loppuheitosta” on tullut Kymmenen Uutisten tavaramerkki.