Emily Scott rohkeissa topless-kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialainen malli-tiskijukka-realitytähti Emily Scott on tehnyt viime aikoina kovaa nousua glamour-mallien rintamalla myös muualla maailmassa. Amerikkalainen viihdejulkaisu nimesi hänet viime vuonna Australian seksikkäimmäksi naiseksi.

Tällä kertaa neitokainen on esitellyt runsaita muotojaan Newlook-lehdessä, jossa Emily poseeraa rohkeissa kuvissa yläosattomissa. Katso kuvat tästä.

26-vuotias Australian pääkaupungissa Canberrassa syntynyt Emily Scott tunnetaan kotimaassaan erityisesti alusvaatemallina ja Lipton-teemerkin mainoskasvona. Kolme vuotta sitten Scott oli lisäksi mukana Love Island -realityohjelmassa.

Kaunotar on aiemminkin poseerannut lukuisten lehtien sivuilla niin Australiassa kuin Yhdysvalloissakin. Taannoin miestenlehti FHM rankkasi hänet äänestyksessään maailman yhdeksänneksi seksikkäimmäksi naiseksi ja siten myös Australian seksikkäimmäksi.