Conan O’Brienin uralle todellinen shokkikäänne

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin varsin värikkäiden vaiheiden kautta NBC-kanavalla esitetyn The Tonight Show -keskusteluohjelmansa jo seitsemän kuukauden pestin jälkeen jättänyt televisiotähti Conan O’Brien on sopimuksensa mukaan pannassa televisioruuduista syyskuuhun saakka.

Pakkolomallaan supertähti aikoo tehdä kiertueen, jossa hän esiintyy katsojille ilmielävänä muiden muassa teattereiden lavoilla. Kiertue alkaa ensi viikolla Oregonista. Nyt julkisuuteen on tihkunut tietoja myös Conanin paluusta televisioruutuihin. Tähän saakka on pidetty lähes varmana, että hän aloittaa oman ohjelmansa jollain suurista televisiokanavista, todennäköisesti Fox-kanavalla. Tuoreimpien tietojen mukaan näin ei kuitenkaan tule ilmeisesti käymään.

Conan O’Brien on nimittäin aloittamassa oman ohjelmansa vielä varsin tuntemattomalla TBS-kaapelikanavalla, jossa hän ryhtyy juontamaan omaa ohjelmaansa marraskuusta lähtien neljänä iltana viikossa, The Guardian -lehti uutisoi. TBS kuuluu samaan Turner-mediataloon kuin esimerkiksi CNN-uutiskanava. Kanavan johtaja Steve Koonin kertoi lehdelle, että tarkoituksena on haastaa suurten kanavien dominointi myöhäisillan keskusteluohjelmissa.

Uuden ohjelmansa alkuun saakka Conanilla on varaa lomailla, sillä hän sai NBC-kanavalta lähtiessään arviolta 32 miljoonaa dollaria. Eron jälkeen hänen edeltäjänsä Jay Leno palasi ”vanhoihin saappaisiinsa” The Tonight Show -ohjelman isännäksi maaliskuun alussa.

Uusimmat