Charlotte Davies menetti silmänsä pahoinpitelyssä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian viihdemaailmasta on kantautunut jälleen synkkiä uutisia, kun maassa erittäin suosittujen Coronation Street ja Hollyoaks -saippuasarjojen naistähti Charlotte Davies on menettänyt toisen silmänsä pahoinpitelyssä.

Tilanne sai alkunsa, kun 25-vuotias Charlotte Davies sai Manchesterissä sijaitsevassa The Living Room -nimisessä pintabaarissa viinilasista päähänsä. Hän oli mennyt auttamaan käsirysyyn joutunutta ystäväänsä naistenvessassa, kun häntä lyötiin rikkinäisellä lasilla kasvoihin. Davies kiidätettiin pikavauhtia ambulanssilla sairaalaan, mutta silmää ei voitu enää pelastaa. Katso kuva tähdestä tästä.

– Se tapahtui niin nopeasti. Sanoin tytölle, että jättää ystäväni rauhaan ja käännyin meikkaamaan. Hän nosti rikkinäisen lasin ja löi sillä minua ennen kuin juoksi pakoon. En ole koskaan tuntenut sellaista kipua. Silmästäni lensi verta vaatteilleni. Se oli kauheaa. Tiesin heti, että tulin sokeaksi, Charlotte Davies kertoi The Daily Mail -lehdelle.

– Sydämeni on murtunut ja olen kauhuissani. Koko maailmani on muuttunut. Näytteleminen on ollut aina unelmani ja se voi olla historiaa. En tiedä miten voin palata tämän jälkeen. Olen menettänyt itseluottamukseni enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Poliisi on pidättänyt 20-vuotiaan naisen epäiltynä tapauksesta.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat