Sedun bisneksistä miljoonatappiot – tänä vuonna plussalle?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen ravintolakeisari Seppo ”Sedu” Koskinen on tehnyt yhtiöillään huimat tappiot. SK Entertainment Group Oy -yhtiön viimeisin ilmoitettu tilinpäätös oli peräti 5,3 miljoonaa euroa tappiolla, Ilta-Sanomat kertoo.

Yhtiöiden tunnetuimpia tuotteita ovat nuorisoravintolat, mutta suurimmat tappiot tulivat kuitenkin toisaalta. Suurimmasta menoerästä vastasi SK Festivals, jonka juhannustapahtuma RMJ tuotti lähes kahden miljoonan euron tappiot vuonna 2008. Lisäksi tappiota on tullut myös muista ravintolatoimintaan kuulumattomista toiminnoista.

Koskinen toimii SK Entertainment Group -yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Tänään Sedu Koskinen kommentoi konserninsa tilannetta MTV3:lle. Samalla hän vahvisti, että esimerkiksi jalkapallojoukkue FC Haka ei kuulu enää konserniin.

– RMJ:n järjestänyt SK Festivals oli suurin murheenkryyni, mutta meillä oli myös auto-, vene- ja golfkisoja. Nyt tarkoituksemme on keskittyä pelkästään ravintolatoimintaan. Myöskään FC Haka Oy ei ole enää liitettynä SK Entertainment Groupiin, Koskinen kertoi Maikkarin viihdeuutisille.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat