Lehti: Tiger Woodsin avioero on tosiasia!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu Golf-tähti Tiger Woods joutui marraskuussa valtavan seksiskandaalin keskipisteeksi. Hänen vaimonsa Elin Nordegren yritti pysytellä miehensä rinnalla, mutta nyt parin kerrotaan eroavan.

Viime viikonloppuna Woods paistatteli valtavan mediajulkisuuden keskipisteenä palattuaan kilpaviheriöille Masters-turnauksessa Augustassa, Yhdysvalloissa. Kisa ei mennyt kuitenkaan aivan odotetusti, sillä sijoitus oli vasta neljäs.

Kisan jälkeen Tiger ilmoitti pitävänsä taukoa golfista ja suuntaavansa lomalle selvittämään ajatuksiaan. Vaimo Elin Nordegren suuntasi kuitenkin saamaan aikaan perheen lasten kanssa toisaalle. Tänään Entertainment Tonight kertoi Nordegrenin olevan loppusuoralla avioeron hakemisessa.

– Viikkokausia on liikkunut huhuja, että Tiger Woods ja Elin Nordegren yrittävät pelastaa avioliittonsa. Joskut uskoivat, että menemällä hoidettavaksi seksiklinikalle Tiger olisi tehnyt tarpeeksi pitääkseen perheensä yhdessä. Lähteeni kuitenkin kertovat, että avioliitto on lopullisesti ohi, toimittaja Kevin Frazier kertoi.

– Todisteita? Se tosiasia, että Elin oli Masters-turnauksen aikaan lentokoneessa matkalla Arizonaan samalla kun hänen miehensä pelasi yhtä uransa tärkeimmistä turnauksista. Pari ei ole ollut puheväleissä pitkään aikaan ja heillä on sovittavana enää muutamia yksityiskohtia ennen kuin he allekirjoittaa eropaperit ja jatkaa elämäänsä tahoillaan.