Jay Leno Conanista: ”Tiesin että hän laskeutuu jaloilleen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla ympäri maailmaa uutisoitiin kuinka televisioisäntä Conan O’Brien aloittaa syksyllä uuden ohjelmansa jättikanavien sijaan pienellä TBS-kaapelikanavalla. Monet ihmettelivät kuitenkin, että miksi esimerkiksi Jay Leno ja David Letterman eivät lainkaan kommentoineet päivänpolttavaa uutista ohjelmissaan.

Nyt Jay Leno on kuitenkin viimein aukaissut sanaisen arkkunsa kollegansa suunnitelmista, mutta ei kuitenkaan ohjelmassaan. Access Hollywood haastatteli Lenoa TV Land Awards -tapahtumassa viikonloppuna. Leno myönsi olevansa yllättynyt kollegansa uran käänteestä.

– Tiesin, että hän laskeutuu vielä jaloilleen. Siitä tulee hauskaa. Kaikki kilpailevat. Kello yksitoista on nyt jännittävin paikka olla. Uskon, että hän tulee menestymään. Hän on hauska mies, Jay Leno kommentoi.

Conan O’Brien aloittaa ohjelmansa TBS-kanavalla marraskuussa. Ohjelmaa esitetään kello 23.00 alkaen, kun Lenon The Tonight Show -ohjelma ja Lettermanin The Late Show With David Letterman alkavat molemmat kello 23.30.

Conan on ollut viime päivinä otsikoissa myös hänen uuden kanavansa sisäisten ristiriitojen merkeissä. New York Timesin mukaan George Lopez joutuu siirtämään omaa ohjelmaansa Conanin tieltä myöhemmäksi. Hän ei itse ole luonnollisestikaan innoissaan, mutta lehden mukaan Lopezin ohjelma lopetetaan, ellei hän ole yhteistyökykyinen. Miehet ovat itse kiistäneet väitteet.

Uusimmat