Tehosekoitin julkaisee ensimmäisen livelevynsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosikymmenen merkittävimpiin suomalaisyhtyeisiin lukeutunut Tehosekoitin julkaisee 5. toukokuuta Alive II -nimisen livelevyn. Alive II on taltiointi viime kesän jäähyväiskiertueelta, Tammerfestin keikalta.

Digipackin, kuvabookletin ja tarinan sisältävä albumi on yhtyeen historian ensimmäinen live-äänite.



Alunperin Ankkarockin keikan vuonna 2004 piti jäädä yhtyeen viimeiseksi, mutta toisin kävi.

– En tiedä kuka innostui eniten ja missäkin järjestyksessä. Joka tapauksessa löysin itseni joulukuussa eräästä afro-karibialaisten suosimasta baarista Hämeentiellä – se oli valittu tapaamispaikaksi, jotta ryhmän kokoontuminen herättäisi mahdollisimman vähän huomiota. Puristin bänditoverin kättä toisen jälkeen ja lopulta Vaasankadun Pub Heinähatussa tajusin mahdottoman toteutuneen: Tehosekoitin palaisi lavoille, laulaja Otto Grundström muistelee.

Loppuunmyyty jäähyväiskiertue alkoi Helsingistä, täyteenahdetulta Tavastialta, päätyen juhannuskeikkojen ja Tampereen Tammerfestien kautta Oulun Suomi-ilmiö -tapahtumaan.

– Vimeistään Ankkarockin sekoilun ja Oulun täsmäpommituksen jälkeen ymmärsin, että enemmän kuin bändi, on Tehosekoitin minulle mielentila johon voi halutessaan palata, Grundström toteaa.

Tehosekoitin julkaisi uransa aikana yhteensä kahdeksan pitkäsoittoa, joilta löytyy lukuisia radiohittejä kuten C’mon baby yeah, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Valonkantaja sekä Hetken tie on kevyt.