Kelly Clarkson paisui entistäkin muodokkaammaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu poptähti ja American Idol -voittaja Kelly Clarkson oli taannoin maailmankiertueensa Euroopan osuudella ja nyt turnee on vienyt hänet jo Australiaan ja Indonesiaan saakka. Laulaja kuvattiin nimittäin perjantaina Perthissä nousemassa Jakartaan lähtevään koneeseen.

27-vuotias poptähti oli viime viikolla otsikoissa, kun hänen kiertuettaan sponsoroi tupakkamerkki. Asiasta syntyi valtava kohu ja sponsoroinnista luovuttiin. Tuoreimpien kuvien perusteella voidaan huomata, että laulajatähti on kiertueensa aikana pyöristynyt entisestään, eli mitä ilmeisimmin kiertueen tarjoilut ovat olleet runsaat. Katso kuvat tästä.

Taannoisella Saksan keikallaan Kelly Clarkson yllätti yleisön katoamalla yllättäen lavan taakse kesken kappaleensa yhtyeen jäädessä soittamaan ilman laulajaan. Fanit ehtivät jo ihmetellä minne suosikkilaulaja katosi, mutta muutaman minuutin jälkeen Kelly saapui kuitenkin juosten takaisin esiintymislavalle esittämään kappaleensa loppuun. Hän pahoitteli poistumistaan ja kertoi joutuneensa käymään vessassa.

Viime syksynä Kelly Clarkson valitteli taannoisen lesbokohun pilanneen hänen rakkauselämänsä, sillä sekä miehet että naiset luulevat hänen olevan lesbo. Clarkson onkin ollut jo vuosien ajan sinkku, eikä tilanteessa ole tapahtunut viime aikoina muutosta.

– Nuo lesbohuhut eivät ole auttaneet minua seurustelurintamalla. Minä pidän miehistä. Olen erittäin imarreltu, kun tytöt tulevat iskemään minua, mutta en pidä tytöistä siinä mielessä. Pidän pojista, Kelly Clarkson valitteli Hollywood Gossipille.