Suomessakin suuren suosion saaneessa Greyn Anatomia -televisiosarjassa näyttelevä Ellen Pompeo on ilmoittanut jättävänsä suosikkisarjan, kun hänen nykyinen sopimuksensa päättyy. Pompeo on varsin aikaisin liikkeellä, sillä hänen tämänhetkinen sopimuksensa jatkuu vielä vuoteen 2012 saakka.
– En ole sanonut jatkavani eteenpäin, vaan olen sanonut, että kun sopimukseni päättyy kahdeksannen tuotantokauden jälkeen, en tule luultavasti enää tekemään uutta sopimusta. Minä luulen, että olen kertonut kaikki tarinani Meredith Greynä, Ellen Pompeo korjasi aikaisempia lehtitietoja Access Hollywoodille.
Ellen Pompeo on jo kolmas keskeinen näyttelijä, joka jättää ABC-kanavalla Yhdysvalloissa esitettävän Greyn Anatomian lyhyen ajan sisällä. Äskettäin myös T.R. Knight ja Katherine Heigl päättivät omat sopimuksensa ja siirtyivät muihin töihin. Samalla heidän tilalleen on otettu uusia tähtiä ja roolihahmoja. Pompeo vilautti kuitenkin vielä mahdollisuutta jatkaa sarjassa.
– Kuka tietää? En koskaan sano ei koskaan, mutta olen kertonut hyvin paljon Meredithin tarinoita ja luulen että myös koko maailma on saanut hänestä jo tarpeekseen, Pompeo viittasi sarjan roolihahmoonsa.
40-vuotias Ellen Pompeo on tullut suomalaisille tutuksi suositusta Greyn Anatomia -televisiosarjasta, jossa hän näyttelee Meredith Greyn roolia. Hänen läpimurtoroolinsa oli kuitenkin jo vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Moonlight Mile -elokuva, jossa hän näytteli yhdessä Jake Gyllenhaalin kanssa. Sittemmin hän on tähdittänyt lukuisia televisio-ohjelmia ja elokuvia.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.