Teinisuosikki otti yliannostuksen Viagraa ja sairastui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinityttöjen ykkössuosikkeihin lukeutuvan Tokio Hotel niittää edelleen menestystä ympäri maailmaa. Samalla yhtyeen nuoret tähdet pääsevät maistamaan rockelämää. Välillä sattuu myös ylilyöntejä, jollaisen kohteeksi bändin kitaristi Tom Kaulitz on nyt joutunut.

Tom Kaulitz kertoi saksalaisen Bild-lehdessä eilen julkaistussa haastattelussa kokeilleensa potenssilääke Viagraa, kun joku tarjosi sitä hänelle yhtyeen maailmankiertueen Aasian osuudella. Ensin hän oli kieltäytynyt tarjouksesta, mutta uteliaisuus vei lopulta voiton ja kitaristi suostui ottamaan ensin yhden tabletin.

Pian hän otti kuitenkin vielä muutaman lisää. Tuplamäärällä potenssilääkkettä oli lopulta perin erikoisia ja vakavia sivuvaikutuksia, sillä 20-vuotias rokkari ei kyennyt kertomansa mukaan sen jälkeen näkemään tarkasti päiväkausiin.

– Kysyin ensin myyjältä että näytänkö siltä että tarvitsen apua sellaisen jutun kanssa. Hän sanoi ”et”, mutta suositteli siitä huolimatta kokeilemaan. Sitten otin Viagraa. Ensin otin yhden, mutta sitten muutaman lisää. Ehkä liian monta. Seuraavana aamuna päätäni jomotti ja kaikki edessäni oli sumeaa. Se ei ollut enää hauskaa, vaan aika paha tilanne, Tom Kaulitz kertoi Bild-lehdelle.

Tokio Hotel -yhtyeen perustivat kaksoisveljet Bill ja Tom Kaulitz. He esiintyivät kotikaupungissaan Magdeburgissa vuonna 2001, jossa he tapasivat Gustav Schäferin ja Georg Listingin. Nelikon keskinäinen kiinnostus samantyyppiseen musiikkiin johti Devilish-yhtyeen perustamiseen. Vuonna 2003 poikia koitti onnenpotku, kun Universal Musicin Saksan edustaja tarjosi heille levytyssopimusta. Samalla yhtyeen uudeksi nimeksi tuli Tokio Hotel. Yhtye nousi myös suomalaisten fanien suosikiksi vuoden 2008 alussa, kun yhtyeen kolmannen albumin ensimmäinen sinkku Übers Ende der Welt nousi radiolistoille.