Televisiotähti sekoili ohjelmassaan huumepäissään

Brittikoomikko Russell Brand tunnetaan maailmalla nykyisin omaa uraansa paremmin laulaja Katy Perryn kihlattuna, josta on määrä tulla vielä tämän vuoden aikana myös poptähden aviomies. Nyt Brand on kertonut lehtihaastattelussa omasta televisiourastaan ja sen synkistä taustoista.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Russell Brand aloitti julkisen uransa toimimalla MTV-viihdekanavan juontajana. Hän sai kuitenkin potkut vuonna 2001, koska oli tehnyt liian rajuja tempauksia. Hän pukeutui esimerkiksi Osama Bin Ladeniksi WTC-iskujen jälkeen.

Potkujensa jälkeen Brand juonsi brittiruuduissa hetken aikaa Rebrand-nimistä ”sekoiluohjelmaa”, jossa hän esimerkiksi masturboi homomiestä vessassa ja oli kylvyssä kodittoman miehen kanssa. Nyt Brand kertoo toilailujen olleen epätoivoinen hätähuuto, koska oli samaan aikaan huumekierteensä aallonpohjassa. Hän paljasti tehneensä koko ohjelman huumepäissään.

– Koko show oli luultavasti hätähuuto avun saamiseksi. Olin narkkari kun teimme ohjelmaa. Pari – kolme kuukautta sen päättymisen jälkeen olin jo vieroituksessa. Se oli epätoivoisen miehen viimeinen mahdollisuus. Se oli ennemminkin hätähuuto avun saamiseksi kuin nauhalle tallennettu hermoromahdus, Russell Brand kertoi Playboy-lehden haastattelussa.

Jackass oli silloin suosittu ohjelma, ja yritin tehdä siitä psykologista versiota. Kun katson sitä nyt, en voi uskoa puoliakaan siitä mitä menin tekemään, Brand ihmettelee.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.