Supersuositun teinibändin kauhun hetket – palokunta pelasti hissistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tämän hetken suosituin teiniyhtye, The Jonas Brothers, koki kovia esiintyessään Beverly Hillsissä sijaitsevassa The Grove -ulkoilmakauppakeskuksessa yhdessä Demi Lovaton kanssa. Veljestrio jäi nimittäin reissullaan hissiin jumiin peräti 45 minuutin ajaksi.

Tuhannet fanit olivat saapuneet katsomaan yhtyeen esiintymistä julkkisten suosimaan kauppakeskukseen viime lauantaina. Esiintymislavalle suuntaamisen sijaan kolmikko vietti kolme varttia hississä, kun siihen tuli tekninen vika. Pojat vitsailivat, että syynä oli heidän jättiläiskokoinen turvamiehensä Big Rob.

– Olimme 45 minuuttia jumissa hississä. Meitä oli siellä yhteensä kahdeksan ihmistä ja Big Rob, Joe Jonas kertoi People-lehdelle.

– Ja se oli 21 ihmisen hissi, Kevin Jonas lisäsi vitsaillen turvamiehen massiivisesta koosta.

Joen mukaan hän ja Nick panikoivat ensimmäisenä, mutta Nick oli eri mieltä ja syytti olotilastaan diabetestään ja alhaista verensokeriaan. Molemmat totesivat jännittäneensä kovasti odottamatonta tilannetta, mutta olleensa myöhemmin sitä mieltä että se olikin oikeastaan hauska kokemus.

Hississä oli jumissa myös heidän virallinen kuvaajansa Rob Hoffman sekä kiertuekokki, joka yritti poikien mukaan toimia kuten Rambo. Hoffman tallensi yhtyeen hissitunnelmat videolle tulevaa käyttöä varten. Lopulta palokunta pelasti yhtyeen hissistä. The Jonas Brothers aloittaa massiivisen 46 keikan kiertueensa 27. heinäkuuta.