Pablo Francisco Suomeen – kuuntele Staran haastattelu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu stand-up -koomikko Pablo Francisco käväisi reilu vuosi sitten Suomessa Who You Foolin’ Tour! -nimisen kiertueensa merkeissä ja hänen keikkansa olivat loppuunmyytyjä. Nyt supersuosittu tähti on tulossa Suomeen uudelleen.

Pablo on nyt saanut valmiiksi uuden Funkin’ Off The Wall -nimisen show’nsa ja saapuu esiintymään Pohjoismaihin. Norjasta elokuun loppupuolella alkava turnee saapuu Suomeen Tanskan kautta. Pablo Francisco esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 23. syyskuuta, Tampereen Tampere-talolla 27. syyskuuta ja Turun Konserttihallissa 28. syyskuuuta.

Suomesta Francisco palaa takaisin Tanskaan ja sieltä tuhkapilven salliessa myös Islantiin. Viihdelehti Staran saamien tietojen mukaan uusina parodiahahmoina mukana on muiden muassa Koirakuiskaaja Cesar MilanStara pirautti Pablolle ennen hänen edellistä Suomen vierailuaan. Kuuntele lopputulos tästä.