Lost-luojan uuden sarjan käsikirjoitus vääriin käsiin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu Lost-televisiosarja sai äskettäin päätöksensä Yhdysvalloissa, ja Suomessakin viimeisen kauden päätösjakso nähdään pian. Tuottaja-käsikirjoittaja J.J. Abrams nousi menestyssarjan myötä supertähdeksi, vaikka hän oli jo ennen Lostia tehnyt monia menestyksekkäitä projekteja.

Parhaillaan Abrahams valmistelee seuraavaa mahdollista hittiprojektiaan, joka on kuitenkin nyt kohdannut odottamattoman vastoinkäymisen. NBC-kanavalle kirjoitettavan Undercovers-nimisen vakoojasarjan takaa löytyvät Josh Reims ja J.J. Abrams. Sarjan on määrä alkaa televisiossa jo ensi syksynä, mutta italialaisen Il Post -lehden mukaan sen pilottijakson salainen käsikirjoitus on päätynyt vääriin käsiin.

Vuotaneessa käsikijoituksessa sarjasta todetaan, että se on uskomattoman nopeatempoinen, mistä syystä myös käsikirjoitus on huomattavasti normaalia pidempi. Alkusanojen mukaan sarjan ohjaustyyli etenee salaman nopeudella oli kyse sitten toimintakohtauksesta tai kahden ihmisen keskustelusta. Käsikirjoituksen mukaan sarjan päähahmon nimi on Leo Nash, joka pakenee häntä jahtaavia kolmea tappajaa. Käsikirjoitus sisältää lehden mukaan myös huomattavia juonipaljastuksia.