Duudson-Jarppi povipommina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset Duudsonit kuvasivat alkuvuoden aikana Yhdysvalloissa The Dudesons in America -ohjelmaansa, joka pääsi jo kuvausvaiheessa sikäläisiin televisiouutisiin ja on sittemmin suututtanut muiden muassa intiaanit.

Kaksitoistaosaisen sarjan kuvaukset on nyt kuitenkin saatu purkkiin ja odotettu televisiosarja on alkanutkin Yhdysvalloissa MTV-kanavalla. Yksi hurjapäiden tempauksista oli tehdä oma parodiaversionsa Suomessakin nähtävästä kohutusta Jersey Shore -realitysarjasta. Samalla Jarppi joutui vaihtamaan sukupuolta.

– Kuvattiin MTV:lle promo inspiraationa Jersey Shore ohjelma. Näinki komia mies vaihtoo sujuvasti sukupuolta kun tekeydyin Snookiksi. Ja nyt mä vasta ymmärrän kuinka kätevää ja vaivatonta on itte ruskettavat aineet, Jarppi kirjoittaa ryhmän blogissa.

Duudsonit julkaisivat blogikirjoituksessaan myös kuvamateriaalia Jersey Shoren tyylisistä hahmoistaan. Katso kuvat tästä.