19-vuotias viisuvoittaja Lena julkaisee heti albuminsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Euroviisut viime lauantaina voittanut saksalainen 19-vuotias Lena Meyer-Landrut julkaisee esikoisalbuminsa heti viisuvoiton jälkeen. My Cassette Player -niminen debyyttilevy päätyy kauppoihin ensi viikolla 9. kesäkuuta.

Saksan voitokas viisukappale Satellite nousi kevään aikana jättihitiksi Keski-Euroopassa ja se on dominoinut muiden muassa latauslistoja erityisesti Saksassa. Kappale oli viisufinaalin selkeä ennakkosuosikki esimerkiksi viihdelehti Staran ammattilaisraadissa.

Viisufinaalissa Lena korjasi voiton ylivoimaisesti kotiin 246 pisteellä. Täydet 12 pistettä Lena sai Suomen lisäksi Tanskasta, Virosta, Norjasta, Ruotsista, Espanjasta, Sveitsistä, Latviasta ja Slovakiasta. Lena ponnisti Euroviisuvoittoonsa omin voimin. Itseoppinut esiintyjä hurmasi yleisönsä luonnollisuudellaan ja hyvällä asenteella. On helppo kuvitella, että Lena jatkaa samalla positiivisella jalat maassa -linjalla edelleenkin saamastaan huikeasta julkisuudesta huolimatta.

Nuori kaunotar nähdään parhaillan verkkoon vuotaneella nakuvideolla hyppäämässä alastomana uima-altaaseen. Kuvat ovat peräisin viime vuonna televisio-ohjelmaan kuvatusta raakamateriaalista, jota ei lopulta otettu mukaan sarjaan. Lena itse kertoi DPA-uutistoimistolle, ettei häpeä videota koska se ei ole pornografista.

Voitokas Euroviisu on katsottu esimerkiksi YouTubesta jo yli 12 miljoonaa kertaa. Katso video tästä. Laulajatähti päätyi Saksan viisukarsintoihin alunperin vahingossa surffailtuaan netissä ja ilmoittauduttuaan mukaan karsintoihin hetken mielijohteesta. Lena täytti viikkoa ennen Euroviisuja 19 vuotta. Kohuttuja nakukuvia reilu vuosi sitten ikuistettaessa hän oli vielä 17-vuotias.