Mariska voitti Tangomarkkinoiden biisikisan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tangomarkkinoiden järjestämän Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun vuoden 2010 voittajakappaleeksi on valittu artistinakin tunnetun Mariskan säveltämä ja sanoittama tango Sua kaipaan. Mariskan lisäksi sävellyksen takaa löytyy suomalaisena tuottajana ja lauluntekijänä monien pop- ja rockartistien takana tunnettu Rauli ”Rake” Eskolin.

Sua kaipaan saa ensiesityksensä YLE Radio Suomessa ja Tangomarkkinoiden verkkosivustolla maanantaina 7. kesäkuuta, jonka jälkeen tango lähtee yleiseen radiosoittoon. Mariska kuullaan myös ensi viikolla julkaistavan voittotangonsa tulkitsijana.

– Ajatukseni kilpailuun osallistumisesta syntyi jo muutama vuosi sitten, mutta pitihän sitä ensin vähän maistella ja mutustella. Mikään tango-ekspertti minä en tietenkään ole – ihan fiilispohjalta lähdin biisiä rakentamaan, Mariska kertoo kappaleensa syntyprosessista.

– Sanoitus syntyikin varsin helposti, se oli selkeästi ollut piilossa sisälläni ihan valmiina tupsahtamaan ulos ja kisaan. Äsken julkaistu uusi albumini sisältää rouheasti ilottelevaa iskelmää jazz-vivahteilla maustettuna. Sitä tehdessäni aloin kuunnella tarkemmin vanhaa suomalaista iskelmämusiikkia. Tämä toimi inspiraationa myös tangon tekemiseen.