Anna Puu singahti suoraan listaykköseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lukuisilla Emma-patsailla palkittu Anna Puu nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen toisella levyllään Sahara. Tämä odotettu pitkäsoitto on rikkonut jo platinalevyyn oikeuttavan 20.000 kappaleen rajan.

26. toukokuuta julkaistua Sahara-albumia on työstetty saman tekijätiimin kanssa kuin ensimmäistäkin; Anna Puun mukana olivat Jukka Immonen, Knipi sekä Lasse Kurki. Levyn ensimmäinen single on nimeltään Riko minut, joka on Lasse Kurjen, Knipin, Mariskan ja Anna Puun yhteisestä kynästä syntynyt.

Anna Puun ensimmäinen albumi on myynyt tähän päivään mennessä noin 70.000 kappaletta. Se nousi heti julkaisuviikolla viime vuoden huhtikuussa listaykköseksi, ja ei ole tippunut listalta pois kertaakaan ilmestymisensä jälkeen. Anna Puun samanniminen albumi palkittiin vuoden 2010 Emma-gaalassa Vuoden Debyyttialbumina. Albumi sai myös Vuoden Popalbumin pystin. Lisäksi Anna pokkasi Emmat Vuoden Naissolistina ja Vuoden Tulokkaana.

Anna Puu keikoilla:

4.6.2010 Espoo, Espoon keskus



5.6.2010 Helsinki, Tavastia Klubi



10.6.2010 Salo, Iltatori



12.6.2010 Vuokatti, PopMaraton



19.6.2010 Helsinki, Kaisafest



1.7.2010 Jämsä, Iskelmä Himos



2.7.2010 Raahe, Raahefestival



3.7.2010 Riihimäki, Riihimäki Rock



10.7.2010 Aitoo, Kirkastusjuhlat



13.7.2010 Jyväskylä, Jyväskylän kesä



14.7.2010 Tampere, Tammerfest



16.7.2010 Oulu, Rotuaari Piknik



17.7.2010 Vaasa, Rockperry



18.7.2010 Rovaniemi, Simerock



21.7.2010 Vantaa, Tulisuudelma



23.7.2010 Seinäjoki, Vauhtiajot



24.7.2010 Vaala, Kassu Halosen Taidetalo



1.8.2010 Eura, Kauttua Ruukki Festivaali



6.8.2010 Naantali, Kaivohuone



21.8.2010 Jyväskylä, Jyväskylä Rockfestival



28.8.2010 Kokkola, Calle Night Club