Cheek julkaisee uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kirkkaasti suosituin hiphop-artisti Cheek julkaisee uuden levyn vielä tämän vuoden aikana. Ahkerasti levyjä julkaiseva ja vielä ahkerammin keikkaileva tähtiartisti lupaa levyn olevan kaupoissa syyskuussa.

Cheek on julkaissut jo kymmenen vuoden ajan sooloalbuminsa kevään sijaan syksyllä. Tulevana kesänä suosikkitähti keikkailee viikonloppuisin erityisesti livebändinsä kanssa, ja arkisin hän ahkeroi studiossa uuden materiaalinsa parissa. Seuraavan levyn ensimmäinen maistiainen on tulossa alustavien tietojen mukaan elokuussa.

Kesän aikana Cheek nähdään livebändinsä kanssa muiden muassa Tammerfest, Blockfest, Vauhtiajot ja Summer Up -tapahtumissa. Seuraavan kerran hän nousee lavalle 11. kesäkuuta Savonlinnassa. Seuraava festarikeikka nähdään Himoksella juhannuksena 26. kesäkuuta.