Daisy Lowen toppi paljasti rinnan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittikaunotar Daisy Lowe on tehnyt viime aikoina varsin menestyksekästä uraa mallina, mutta alunperin hänet tunnettiin lähinnä vanhempiensa kautta. Hänen isänsä on nimittäin Bush-yhtyeen keulahahmo Gavin Rossdale, jonka isyys selvisi vasta myöhemmin ja hän on siksi myös Daisyn kummisetä.

Malliurallaan upean läpimurron tehnyt 21-vuotias Daisy Lowe lukeutuu nykyisin jo huippumallien kastiin, sillä hän poseeraa tänä vuonna mallimaailman arvostetuimmassa kalenterissa. Lowe nähdään Pirelli 2010 -kalenterissa myös alastomana. Nyt hän on saanut kunnian poseerata myös Esquire-lehden kannessa ja sisäsivuilla. Kuvissa nuori mallikaunotar paljastaa myös rintansa ja takapuolensa. Katso kuvat tästä.

21-vuotias englantilainen Daisy Lowe tunnetaan nykyisin huippumallina, jonka ura on ollut harvinaisen nousujohteinen. Malliuransa jo kaksivuotiaana aloittanut neitokainen on ehtinyt poseerata lukuisten muotilehtien ja maineikkaan Pirelli-kalenterin lisäksi myös catwalkeilla. Neitokainen sai aikoinaan alkunsa laulajaäitinsä Pearl Lowen ja Bush-yhtyeen keulahahmo Gavin Rossdalen lyhyestä suhteesta. Isän todellinen henkilöllisyys selvisi isyystestissä vasta Daisyn ollessa teini-iässä, ja siksi Gavin on myös nuorukaisen kummisetä. Rossdale on nykyisin naimisissa laulaja Gwen Stefanin kanssa, joka on siis Daisyn äitipuoli.