Järkyttävä paljastus: ”Rolling Stones käytti lapsia huumekuriireina!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu Rolling Stones -yhtye tunnetaan erityisesti lukuisista hittikappaleitaan, mutta sen jäsenet tunnetaan myös rajusta elämäntyylistään. Nyt yhtyeen 1970-luvun touhuista on tullut julkisuuteen eräs varsin odottamaton paljastus.

Vuonna 1971 yhtye äänitti Exile on Main Street -albumiaan huumehuuruisissa merkeissä Keith Richardsin Etelä-Ranskassa sijaitsevassa loma-asunnossa. Tuoreen paljastuksen mukaan yhtye käytti tuolloin kuusi- ja kahdeksanvuotiaita lapsia huumekuriirinaan. Toinen lapsista on sittemmin näyttelijänä tunnetuksi tullut Jake Weber.

Medium-televisiosarjassa ja Pelikaanimuistio-elokuvassa näytelleen Weberin mukaan Keith Richards lähetti hänet viemään bändin keulahahmolle Mick Jaggerille erän kokaiinia häälahjaksi. Weberin isä Tommy Weber oli aikoinaan syytettyjen penkillä huumeiden hankkimisesta bändin äänityssessioihin. Vasta nyt on kuitenkin selvinnyt, että huumeita kuljettivat Weberin lapset, jotka kuljetettiin tullin läpi huumeet vartaloon teipattuna.

– Tiesin mitä oli meneillään huumeiden ja seksin suhteen. Olisi pitänyt olla sokea että ei olisi huomannut sellaista. Se oli aika uskomatonta jopa Rolling Stonesin kyseenalaisilla standardeilla. Lasten käyttäminen huumekuriirina on jo aikamoista. Veljeni ja minä emme koskaan käyttäneet alkoholia tai huumeita, mutta tanssimme ympäri huonetta kun muut vetivät kamaa, Jake Weber kertoi People-lehdessä.