Jessica Alba ei halua olla mukava ihmisille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jessica Alba on viettänyt viimeiset puolitoista vuotta pääosin kotonaan aviomiehensä Cash Warrenin ja heinäkuussa 2008 syntyneen esikoisensa Honor Marien kanssa. Silloin tällöin hänet on kuitenkin kuvattu esimerkiksi julkkisjuhlissa, mutta varsinaisissa mallikuvissa Jessica on ollut harvinaisuus.

Viime viikonloppuna Jessica palasi ensimmäistä kertaa bikinikuviin parin vuoden odotuksen jälkeen, kun hänet kuvattiin nauttimassa auringosta mustiin bikineihin pukeutuneena. Taannoin hänet bongattiin aviomiehensä kanssa katsomassa L.A. Lakersin ja Phoenix Sunsin ottelua monien muiden julkkisten kanssa, Celebslam kertoo. Ottelun VIP-tiloissa hänen kuultiin toteavan ystävälleen, että ”Inhoan olla mukava ihmisille”.

Aiemmin tällä viikolla kerroimme kuinka Jessica Alba tullaan hakkaamaan seuraavassa elokuvassaan tunnistamattomaksi. Hän paljasti, että jopa omat työtoverit välttelivät häntä ettei heidän tarvinnut nähdä ”hakattua” Jessicaa pelottavassa maskissa.