Kelly Brookille jättiliksa Playboy-kuvista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erilaisissa seksikkyys- ja kauneusäänestyksissä viime vuosina hyvin menestynyt brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook on voittanut muiden muassa äänestyksen maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja aiemmin myös äänestyksen maailman kauneimmista sääristä. Viime päivinä hän on suorastaan valloittanut viihdelehdet.

Britain’s Got Talent -kisan tuomarin pestistä jo kolmen päivän jälkeen potkut taannoin saanut Kelly on tehnyt viime aikoina varsin näyttävää uraa alastonkuvissa sekä bikinimallina muiden muassa Reebokille ja Ralph Laurenille. Nyt myös Playboy haluaa muodokkaan kaunottaren sivuilleen ja on suostunut maksamaan kuvista 500.000 dollarin palkkion. E! Newsin mukaan Kellyn on määrä poseerata Playboyn kannessa syys- tai lokakuussa. Katso Kellyn tuoreimmat kuvat tästä.

30-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.