Christina Aguileran show yllätti rohkeudellaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Christina Aguilera tunnetaan rohkeista kuvistaan ja esiintymisistään, mutta siitä huolimatta hän onnistui yllättämään esiintyessään viikonloppuna MTV Movie Awards -tapahtumassa.

Bionic-albuminsa pian julkaiseva popkaunotar on saanut viime aikoina kovasti kritiikkiä tyylistään ja levystään, vaikka albumia ei ole vielä edes julkaistu. Myös hänen kiertueensa jouduttin perumaan, ja syyksi epäillään heikkoa lipunmyyntiä. Nyt supertähdellä on siis näytön paikka, ja se huomattiin myös gaalassa. Katso kuva esiintymisestä tästä.

Christina Aguilera esiintyi nimittäin pienenpienessä seksikkäässä asussa, joka oli välillä paljastaa hänen rintansa. Myös koreografia oli koko perheen ohjelmalle hieman liian rohkea, sillä laulaja veti miestanssijan pään jalkoväliinsä ja lopulta mies päätyi nuolemaan Christinan sisäreisiä. Aguilera nähtiin varsin näyttävässä asussa myös saapuessaan juhlien punaiselle matolle. Katso kuvat tästä.