Pamela Anderson teki ”ladygagat”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Playboy-lehdestä ja Baywatch-televisiosarjasta aikoinaan supertähdeksi noussut povipommi Pamela Anderson on edelleen tiiviisti otsikoissa, vaikka hän on jättänyt aktiiviuransa jo vuosia sitten. Hän oli alkuvuodesta tiiviisti otsikoissa osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun Yhdysvalloissa.

Pamela Anderson on yhä tuttu näky monenlaisissa julkkisjuhlissa, ja tällä kertaa hänet on ikuistettu juhlimassa Lontoon yössä perin mielenkiintoisessa asussa. Poptähti Lady Gaga tunnetaan erityisesti siitä, että hänen päässään nähdään usein toinen toistaan erikoisempia lisukkeita, mutta nyt Pamsu on seurannut perässä. Katso kuvat tästä.

Povipommi poseerasi nimittäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtava ruusu päässään Mayfair-hotellin Almada-klubilla ja myöhemmin yöllä vielä Whisky Mist -klubilla. Hän poistui bileistä vasta hieman ennen kolmea aamuyöllä. Silloin julkkistähti oli niin humalasa, että turvamiehen piti pitää häntä pystyssä.

Pamela Anderson on ollut viime aikoina realitysarjan lisäksi otsikoissa myös massiivisten verovelkojensa merkeissä. Hänellä on lähes puolen miljoonan dollarin velat, joiden maksamiseen televisiopesti oli oivallinen tilaisuus. Pamela ei ole kuitenkaan vielä paljastanut riittävätkö ohjelmasta saatavat rahat verovelkojen maksamiseen.