Vanessa Carlton astui kaapista: ”Olen ylpeä biseksuaali nainen!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuisesti tunnettu poptähti Vanessa Carlton on ollut uransa varrella pariinkin otteeseen hänen seksuaalisuuteensa liittyvien huhujen kohteena, kun häntä on epäilty sekä biseksuaaliksi että lesboksi. Nyt Vanessa on astunut viimein kaapista.

Vanessa Carlton oli viikonloppuna esiintymässä seksuaalivähemmistöille suunnatussa Nashville Pride -konsertissa, kun hän päätti viimein vahvistaa huhut tosiksi. Laulajatähti ilmoitti 18.000 katsojan edessä julkisesti olevansa biseksuaali, Queerty.com uutisoi.

– En ole sanonut tätä koskaan aiemmin, mutta minä olen ylpeä biseksuaali nainen, Vanessa Carlton kertoi lauantaina nähdyllä keikallaan.

Vanessa Carlton on viime vuosina yhdistetty naisten lisäksi romanttisessa mielessä myös moniin julkkismiehiin, kuten John Mayeriin ja Third Eye Blind -yhtyeen keulahahmo Stephen Jenkinsiin. Carlton nousi muutamia vuosia sitten hittilistoille myös Suomessa erityisesti A Thousand Miles -hitillään, joka soi radioaalloilla yhä edelleen. Toinen hänen tunnetuimmista hiteistään on White House.