Miley Cyrus väittää: ”En yritä näyttää lutkalta!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Miley Cyrus kertoi jo viime vuoden puolella jättävänsä suositun Hannah Montana -televisiosarjansa ja ottavansa samalla pesäeroa kilttiin teini-imagoonsa. 17-vuotias tähti kertoi haluavansa tulla jatkossa tunnetuksi erityisesti artistina.

Sittemmin Miley Cyrus otti tyylissään kokonaan uuden suunnan poseeraamalla keikoillaan kerta toisensa jälkeen räväkämmissä asuissa ja muutenkin erityisen provokatiivisesti. Viime päivinäkin hänet on ikuistettu esiintymislavoilla niin ikään hyvin paljastavissa esiintymisasuissa, joita on myös kritisoitu liian seksikkäiksi.

Monet uskovat rohkeiden asujen olevan osa suunniteltua imagonmuutosta. Nyt Miley on kuitenkin itse väittänyt, että ei yritä tarkoituksellisesti näyttää liian seksikkäältä.

– En yritä näyttää lutkalta. En yritä näyttää siltä että menisin klubille ja saisin joukon kundeja. Sen sijaan yritän korostaa musiikkiani ja näyttää oikealta. Minä pukeudun samalla tavalla kuin miltä levyni kuulostaa, Miley kertoi The Washington Post -lehdelle.

Nyt Mileyn levy kannattaa siis kuunnella uudelleen ja pitää mielessä hänen viime aikaiset esiintymisasunsa, jotka muistuttavat enemmän alusvaatteita kuin nuoren laulajatähden asuja.

– Olen tyytyväinen vartalooni. Teen kovasti töitä pysyäkseni hyvässä kunnossa ja että voin pukeutua miten haluan. Minä tunnen oloni mukavammaksi hieman pienemmissä asuissa ja olen aina pitänyt. Nyt kun voin pukeutua hieman vapaammin, olen mennyt yhä enemmän siihen suuntaan. En ollut tällainen viisi vuotta sitten, mutta olen tällainen nyt.