Eminem antoi hämmentäviä neuvoja ongelmanuorille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uuden Recovery-albuminsa juuri julkaissut hiphop-tähti Eminem on parhaillaan kovasti esillä, kun supertähti markkinoi uutta levyään. Perjantaina hänet nähtiin televisiohaastattelussa, jonka jälkeen moni jäi varmasti miettimään artistin tarkoitusperiä.

Päihteistä nykyisin ainakin omien sanojensa mukaan erossa pysyttelevä hiphop-tähti vieraili The Late Show with David Letterman -ohjelmassa ja päätyi entisenä ongelmatapauksena lopulta antamaan neuvojaan ongelmanuorille.

– Menkää katsomaan Toy Story 3 -elokuva, koska lelut ovat palanneet. Ja ostakaa aina musiikkinne valtuutettujen jälleenmyyjien kautta ja maksakaa royaltit artisteille, Eminem neuvoi nuoria.

– Älkää sekaantuko huumeisiin, jengeihin tai öljy-yhtiöiden johtajiin, hän jatkoi valistustaan.

Perjantaina esitetty haastattelu kuvattiin jo viime viikon maanantaina, joten siitä voitiin esittää kanavalla otteita jo etukäteen.