Mena Suvari avioitui 5 vuotta nuoremman miehen kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Mena Suvari on nähty erittäin harvoin minkäänlaisissa otsikoissa, vaikka hänellä on takanaan jo muutamia nimekkäitäkin rooleja Hollywood-elokuvissa. Näyttelemisen lisäksi hän on toiminut myös muotisuunnittelijana, mallina ja tiedottajana.

Nyt Mena Suvari asteli eilen lauantaina alttarille miehensä Simone Sestiton kanssa. 31-vuotias näyttelijäkaunotar ja 25-vuotias konserttituottaja olivat valinneet hääpaikakseen Vatikaanissa sijaitsevan kirkon, People-lehti uutisoi. Hääjuhlia vietettiin myöhemmin päivällä kaupungin ulkopuolella. Pariskunta kihlautui vuonna 2008 lomaillessaan Jamaicalla.

31-vuotias Mena Suvari on urallaan näytellyt kymmenissä elokuvissa vuodesta 1997 saakka. Hän teki läpimurtonsa American Pie -leffassa vuonna 1999, mutta on sittemmin joutunut tyytymään lähinnä b-luokan sivurooleihin. Hänet on nähty muiden muassa elokuvissa Sonny, Domino, Factory Girl ja Caffeine. Robert Brinkmannin kanssa vuosina 2000 – 2005 naimisissa ollut Suvari avioitui kesäkuussa 2010 italialais-kanadalaisen konserttijärjestäjä Simone Sestiton kanssa.