Ashley Greene on Twilight-leffan seksikkäin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erityisesti teini-ikäisten tyttöjen suursuosiossa olevien Twilight-elokuvien kolmas osa Eclipse sai viikonloppuna ensi-iltansa Hollywoodissa. Merkkitapausta olivat juhlimassa luonnollisesti myös elokuvan suositut päätähdet mukaanlukien Ashley Greene, joka on nähtiin edustamassa uransa kannalta merkittävässä tilaisuudessa.

Kaunonar nähtiin leffajuhlissa kepeään iltapukuun sonnustautuneena, mutta amerikkalaislehdet tyrmäsivät asun, joka kieltämättä muistutti hieman vahingossa mukaan tarttunutta verhoa. Nyt Ashley on poseerannut kuvaajien edessä kuitenkin hieman tyylikkäämmässä mustassa mekossa leffan bileissä. Katso kuvat tästä.

23-vuotias Twilight-kaunotar Ashley Greene on parhaillaan vahva ehdokas Scream-elokuvien neljännen osan naispääosaan. Hän nousi viime vuoden aikana lähes täydestä tuntemattomuudesta viihdemaailman seuratuimpien kaunotarten kärkijoukkoon. Paparazzien alituisesti piirittämä tähti lukeutuu Hollywoodin tämän hetken trendien suunnannäyttäjiin. Green nähdään ennen Scream-rooliaan esimerkiksi elokuvissa The Apparation ja Butter.