LOL, Ashley Greene uuden teinileffan tähdeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Twilight-elokuvien roolistaan tunnetuksi tullut Ashley Greene nousi viihdelehtien vakiokasvoksi vasta poseerattuaan verkkoon vuotaneissa alastonkuvissa. Sittemmin hän on nakuillut myös lehtien sivuilla.

Uusia Twilight-leffoja on vielä tulossa, mutta samalla Ashley hankkii kuitenkin jalansijaa leffamarkkinoilla niiden ulkopuolella. Tumma leffatähti on ollut ehdolla useisiin rooleihin, ja nyt hänet on kiinnitetty LOL-nimiseen nuorisoelokuvaan, joka on uusi versio alunperin ranskalaisesta elokuvasta. Sen muina tähtinä nähdään Miley Cyrus ja Demi Moore. Ashley näyttelee elokuvassa Cyrusin arkkivihollista. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa Lisa Azuelos. Kuvaukset alkavat ensi kuussa, Variety-lehti kertoo.

23-vuotias Twilight-kaunotar Ashley Greene on parhaillaan vahva ehdokas Scream-elokuvien neljännen osan naispääosaan. Hän nousi viime vuoden aikana lähes täydestä tuntemattomuudesta viihdemaailman seuratuimpien kaunotarten kärkijoukkoon. Paparazzien alituisesti piirittämä tähti lukeutuu Hollywoodin tämän hetken trendien suunnannäyttäjiin. Green nähdään ennen Scream-rooliaan esimerkiksi elokuvissa The Apparation ja Butter.