Paris Hilton pidätettiin huumeista Etelä-Afrikan MM-kisoissa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohujulkkis Paris Hilton on pidätetty jalkapallon MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. Hän jäi poliisin haaviin Brasilian ja Hollannin pelin jälkeen. Sikäläiset viranomaiset ovat vahvistaneet uutistoimisto AP:lle, että pidätyksen syyksi on merkitty huumeiden hallussapito.

Virallisen tiedon mukaan paikalla on pidätetty korkean profiilin julkisuuden henkilö, mutta tämän henkilöllisyyttä ei ole virallisesti paljastettu. Kaksi nimettömänä pysynyttä eteläafrikkalaista poliisia on kuitenkin paljastanut uutistoimistolle, että Paris Hilton pidätettiin, kun hänen hallustaan löytyi marijuanaa. Hilton on parhaillaan pidätettynä.

Amerikkalaisen TMZ-julkaisun saamien tietojen mukaan Hilton pidätettiin Nelson Mandela Bay -stadionilla. Julkaisun mukaan Hilton ei pidätyshetkellä polttanut marijuanaa, mutta hänellä oli sitä ilmeisesti mukanaan. Seurue tarkastettiin kuitenkin siksi, että joku seurueessa olleista oli polttanut ainetta. Vielä tässä vaiheessa ei ole tietoa kuinka tiukka maan huumelainsäädäntö on. Pahimmassa tapauksessa Hilton voidaan tuomita vankilaan Etelä-Afrikassa.