Tom Cuisen uutuusleffa floppasi rajusti: ”Ei Cruisen vika!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Tom Cruise ei ole leffapomojen ja elokuvakriitikoiden mielestä syyllinen hänen uuden Knight And Day -elokuvansa floppaamiseen. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa todella heikkoja katsojalukuja.

Vauhdikas toimintakomedia, jonka naistähtenä nähdään Cameron Diaz, oli avausviikonloppunaan supertähdistä huolimatta vasta kolmanneksi katsotuin elokuva. Se tuotti lipputuloja vain 20,5 miljoonaa dollaria, mitä pidetään odotuksiin nähden rajuna pettymyksenä. Tulos olikin Cruisen 20-vuotisen uran heikoin aloitus.

Moni on vetänyt leffan heikosta menestyksestä johtopäätöksen, että Cruisen tähti olisi rajussa laskussa, mutta toiset ovat syyttäneet leffaflopista sen epäonnistunutta mainoskampanjaa. Kuvissa ei nimittäin näy lainkaan leffan tähtiä, vaan ainioastaan heidän mustavalkoiset silhuettinsa. Los Angeles Times -lehdessä 20th Century Fox onkin ottanut syyn niskoilleen.