Povipommin hääjuhlille nolo käänne – morsianta nyrkillä kasvoihin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen superjulkkis Katie Price, eli povipommi Jordan, avioitui viikonloppuna uudelleen miehensä Alex Reidin kanssa. Ensimmäisen kerran he astelivat alttarille jo viime vuonna Las Vegasissa, mutta myöhemmin selvisi että papilla ei ollutkaan oikeutta vihkiä pareja.

Nyt julkkispari on saanut toisensa siis jo toistamiseen, mutta kaikki ei tälläkään kertaa mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Toiset häät järjestettiin tällä kertaa Englannissa, Surreyssä sijaitsevassa St. Paulin kirkossa. Paikalle oli saapunut runsaasti yleisöä ja paparazzikuvaajia. Samaan aikaan turvamiehet yrittivät pitää ihmismassan hallinnassa. Katso kuvia esimerkiksi tästä.

Hollywood.com kertoo, että hääparin saapuessa paikalle syntyi kirkon edustalla kaaos, kun kaikki halusivat osansa pariskunnasta. Julkaisun mukaan Katie Price sai rytäkässä iskun kasvoihinsa autosta noustessaan. Yksi fani sai myös nyrkistä ja tuupertui maahan. Useat saivat ruhjeita ihmismassassa ja paikalle jouduttiin kutsumaan poliisit. Nyt paparazzit syyttävät turvamiehiä liian väkivaltaisesta käytöksestä.



Uusimmat