Tältä Jessica Simpson näyttää nyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-näyttelijä ja laulaja Jessica Simpson on ollut viime aikoina kovasti otsikoissa nousseen elopainonsa ja sen myötä rehevämmäksi muuttuneiden muotojensa merkeissä. Nyt neitokainen on esitellyt hoikistuneen ulkomuotonsa julkkisjuhlissa.

Äskettäin Jessica tyrmistytti kertomalla televisiohaastattelussa, että pesee hampaansa vain kolme kertaa viikossa. Sittemmin hän on poseerannut useampiakin kertoja asuissa, jotka eivät ole olleet välttämättä kovin loistavia valintoja nykyisiin muotoihin nähden. Nyt Jessica ikuistettiin kuitenkin varsin näyttävänä iltapuvussa New Yorkissa sijaitsevan Casino Club -yökerhon avajaisissa. Katso kuvat tästä.

Country-laulajana itsensä pääosin viime vuodet elättänyt Simpson nähdään parhaillaan Yhdysvalloissa The Price of Beauty -nimisessä realitysarjassa. Naisten ulkonäköpaineisiin keskittyvässä sarjassa Simpson kiertää ympäri maailmaa ottamassa selvää, mitä kaikkea naiset ovat valmiita ulkonnäkönsä eteen tekemään.

Uusimmat