Jwoww esitteli paljastavan vaatemallistonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohutun Jersey Shore -realityohjelman toisen tuotantokauden kuvaukset saatiin jo päätökseen Miamissa, ja pian ruuduissa nähdään uutta materiaalia, kun ohjelma palaa Jerseyn rannoille. Ohjelman tähdiet viettivät äskettäin parin viikon loman, mutta Jwoww keskittyi suunnittelemaan ja lanseeraamaan uuden vaatemallistonsa.

Sarjan naistähti Jwoww on ikuistettu kevään aikana useita kertoja Miami Beachin rannoilla toinen toistaan näyttävämmissä bikineissä ja rohkeassa asussa myös MTV Movie Awards -tapahtumassa. Nyt hän on saanut kunnian poseerata oman Filthy Couture -vaatemallistonsa julkaisubileissä Las Vegasissa. Jersey Shoren kolmas tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa 29. heinäkuuta. Katso kuvat tästä.

Jwoww, oikealta nimeltään Jenni Farley, hakee parhaillaan lempinimelleen tavaramerkkiä Yhdysvalloissa. Hän haluaa suojata nimensä viihdepalvelujen ja televisio-ohjelmien saralla tarkoituksena kasvattaa Jwoww-nimen ympärille bisnestä. Tavaramerkkihakemuksen myötä selvisi myös Jennin lempinimen oikea kirjoitusasu, joka on Jwoww.