Aleksi Valavuori haaveilee jälkikasvusta: ”Häistämme tulee isot!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan lomaileva juontaja-toimittaja Aleksi Valavuori paljasti viihdelehti Staralle haaveilevansa tulevaisuudessa ennen kaikkea jälkikasvusta. Miehen toiveissa on pari – kolme lasta.

– Sukupuolella ei ole väliä, mutta haluan kasvattaa lapseni urheilun pariin. Näen itseni tulevaisuudessa kentän laidalla karjumassa ja kannustamassa, Valavuori kertoo.

Ihan lähiaikojen suunnitelmiin lapset eivät kuitenkaan kuulu – ensin on naimisiinmenon aika. Valavuori sanoo häidensä ajankohdan koittavan parin vuoden sisällä.

– Häistämme tulee niin isot, että valmistelu vie aikansa. Mutta suunnitelmat ovat jo pitkällä, ja esiintyjätkin on buukattu, Aleksi paljastaa Staralle.

Valavuori kertoili kuulumisiaan Yyteristä, jossa hän osallistuu tänä viikonloppuna pelattavaan Yyteri Beach Futis -turnaukseen. Valavuori pelaa turnauksessa peliyhtiön Dream Teamissa yhdessä muiden muassa Amin Asikaisen kanssa. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu myös MM-futiksen seuraaminen Suomen suurimmassa kisakatsomossa.

– Kannatan Hollantia, mutta uskon vahvemmin Espanjan voittoon, Valavuori veikkaa MM-kullan kohtaloa.

Aleksi Valavuori