Monica Cruz käänsi katseet bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijätär Penelope Cruz tunnetaan tummana kaunottarena, mutta perheestä löytyy myös toinen samanlainen kaunis tummaverikkö. Penelopen pikkusisko Monica Cruz ei tosin ole ainakaan vielä aivan yhtä tunnettu kuin siskonsa.

Monica Cruz on poseerannut muutamia kertoja viihdelehdissä, ja hän on päässyt myös maineikkaan Elle-lehden sivuille tyylikkäissä studioposeerauksissa ja kaunistuttanut viihdelehtiä bikinikuvillaan. Äskettäin Monica kuvattiin juhlatunnelmissa isosikonsa häiden jälkeen Miami Beachillä. Nyt hän on ehtinyt jo lomalle yhdessä ystäviensä kanssa. Ryhmä nautti auringonpaisteesta huvijahdin kannella tietenkin vähissä vaatteissa. Katso kuvat tästä.

Näyttelijänä, tanssijana ja mallina työskentelevä 34-vuotias Monica Cruz on urallaan tähdittänyt pääasiassa espanjankielisiä elokuvia, joten neitokainen on esimerkiksi suomalaisille siksi vielä varsin tuntematon. Penelope Cruzin lisäksi perheen taitelijoihin lukeutuu myös laulajana toimiva veli Eduardo Cruz.