Jackie Chan paljasti Staralle Karate Kid -leffan nimisotkun yllättävät taustat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1984 ensi-iltansa saanut Karate Kid -elokuva muodostui nopeasti todelliseksi hittielokuvaksi, ja nyt se on tehnyt uuden tulemisen Jackie Chanin ja Jaden Smithin tähdittämänä. Viihdelehti Stara tapasi heidät elokuvan Euroopan ensi-illassa Oslossa.

Jackie Chan Stara JockaNimestään huolimatta elokuvan uudessa versiossa ei harjoiteta karatea, vaan kung fua. Alunperin elokuva piti julkaista ainakin Aasiassa nimellä Kung Fu Kid, mutta lopulta nimeksi tuli kaikkialla maailmassa esikuvaa mukaillen Karate Kid. Legendaarinen actiontähti Jackie Chan paljasti Staralle nimisotkun taustat.

– Nimeksi piti tulla Kung Fu Kid, mutta ongelmana oli että muutama vuosi sitten Dreamworks teki elokuvan nimeltä Kung Fu Panda. Siksi he rekisteröivät kaikki nimet, kuten Kung Fu Panda, Kung Fu Monkey, Kung Fu Kid ja Kung Fu kaikki. Siksi me emme voineet enää käyttää Kung Fua nimessä, ja siksi meidän piti käyttää Karate Kid -nimeä, Jackie Chan kertoi Staralle.

– Ihmiset kuitenkin tietävät sisällään, että kyse ei ole karatesta, vaan itsepuolustuslajeista. Uudessa Karate Kid -elokuvassa on yksinkertainen tarina, mutta se tarjoaa myös jotain aivan uutta. Tapahtumapaikkana on nyt Kiina, emmekä käytä nyt karatea vaan itsepuolustuslajeja yleensä, hän lisäsi.

Jackie Chanin haastattelu julkaistaan lähipäivinä myös videohaastatteluna. Karate Kid -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 20. elokuuta.

Uusimmat