Lea Michele: ”Rakastan juutalaisnenääni!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeenkin pian rantautuva Glee-televisiosarja on saanut maailmalla suuren suosion. Sarjan kaunotar Lea Michele rankattiin keväällä arvostetun Time-aikakauslehden toimesta maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalle.

Viime aikoina Lea Michele on kuitenkin otsikoissa hieman toisenlaisissa merkeissä, sillä hänestä on vuotanut verkkoon paljastavia kuvia ja lisäksi sarjan vastaava tuottaja Ryan Murphy joutui kieltämään harrastamasta kollegojensa kanssa seksiä kuvauspaikalla. Nyt Michele on kommentoinut ulkonäköään lehtihaastattelussa.

– Tulen suuresta italialaisesta perheestä ja minua ei kasvatettu kestämään paineita. Olen aina ollut ylpeä vartalostani ja juutalaisesta nenästäni. Minulla on aivan erityinen ulkonäkö. Olen italialainen ja olen juutalainen. Muistan katsoneeni lapsena Barbara Streisandia ja ajatelleeni, että viimeinkin jollain on juutalainen nenä eikä ole leikkauttanut sitä. Hollywood on Hollywoodia, mutta itsetuntoni ei tule muuttumaan, Lea Michele kertoi Us Weekly -lehden haastattelussa.

23-vuotias Lea Michele Sarfati on amerikkalainen näyttelijä ja laulaja. Hän aloitti näyttelemisen jo lapsena Broadwayltä Les Miserables -näytelmässä. Useiden musikaalien jälkeen hän sai alan palkintojen myötä jalansijaa myös toisenlaisissa rooleissa. Parhaiten Michele tunnetaan kuitenkin Rachel Berryn roolistaan Glee-suosikkisarjassa. Hän oli mukana Time-lehden julkaisemassa maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen listalla vuonna 2010. Hän on saanut arvostettuja palkintoja myös Glee-sarjasta.