Cameron Diaz harvinaisissa bikinikuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Cameron Diaz on ollut kesän aikana otsikoissa Playboy-lehdelle antamansa harvinaisen avoimen haastattelun merkeissä. Supertähti paljasti muiden muassa miten ja miksi hän menetti aikoinaan 16-vuotiaana neitsyytensä ja kuinka hän sai alkoholimyrkytyksen juopotellessaan australialaisten kanssa.

Cameron Diaz tunnetaan myös siitä, että hän välttelee yksityiselämäänsä tehokkaasti julkisuudelta, ja siitä syystä myös paparazzit pääsevät vain harvoin yllättämään hänet esimerkiksi bikineissä. Nyt näin on kuitenkin päässyt käymään, sillä Diaz on ikuistettu uima-altaassa nauttimassa auringosta mustiin bikineihin pukeutuneena. Katso kuvat tästä.

– He esittelivät minulle Sydneyä ja kykenin juomaan heidän kanssaan samaa tahtia. He päätyivät lopulta räkäkänniin, mutta minä sain alkoholimyrkytyksen. Minä selvisin siitä, mutta tilanne oli juuri niin paha kuin alkoholimyrkytys voi olla. Luulin kuolevani, Cameron muisteli edellä mainittuja juomiskokemuksiaan.